sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Vähän erilaiset laskiaispullat



Ensin oli runebergin tortut ja sitten ystävänpäivän banaani-suklaaherkut. Ja nyt on päästy laskiaseen. Tietysti kermavaahtoa, ja voihan siihen vielä hilloakin laittaa jos siltä tuntuu. Helmikuu on kyllä onnen aikaa.

Hiivataikina oli pitkään kompastuskiveni. En yksinkertaisesti saanut vaivattua pulla- ja leipätaikinoita kunnollisiksi, niistä tuli aina jauhoisia ja epämääräisen epäonnistuneita. Onneksi löysin Robert Bertinetin Leipää monella tavalla –kirjan ja opettelin rautalangasta väännetyillä (ja kuvitetuilla) ohjeilla vaivaamaan ensi leipätaikinaa ja sitten pitsapohjaa, pullia ja oikeastaan mitä tahansa.

Yleensä teen vain aika yksinkertaisia ja nopeita leivonnaisia, ja pakkohan se on myöntää, että hiivataikinan vaivaaminen ei ihan parissa minuutissa onnistu, ei ainakaan käsin (ja monitoimikoneista en tiedä juuri mitään, kun en sellaisia ole päässyt käyttämään). Ehkä juuri se olikin ongelmani. Pullataikinaa pitää vaivata kärsivällisesti, vähitellen. Ja leipojan pitää vain tietää, mikä on juuri tekeillä olevaan leivonnaiseen sopiva koostumus. Tai sitten pitää lukea vaikkapa Bertinetin ohjeet ja noudattaa niitä orjallisesti. Bertinet nimittäin neuvoo mittaamaan ainekset erittäin tarkasti, käyttämään huoneenlämpöistä nestettä ja lisäämään sen jauhojen päälle – ja sitten jauhoja ei enää lisätäkään, vaan taikinaa vaivataan, kunnes se on valmista, vaikka kuinka epätoivoiselta tuntuisi.

Minulle Bertinetin tärkein ohje oli se, että taikinaa on venytettävä ja taiteltava niin, että sen sisään jää ilmaa. Äitini neuvo taas oli, että pullataikinasta tulee hyvää, kun siinä on mahdollisimman vähän jauhoja. Nykyään leivon tilanteesta riippuen yhdistelemällä erilaisia ohjeita, joskus käytän lämmintä, joskus viileämpää nestettä ja joskus lisään jauhoja tunteen, joskus tarkasti ohjeen mukaan. Tänään mentiin tunteella. Ja pakko todeta, että on siinä taikinan vaivaamisessa jotain äärimmäisen rauhoittavaa, etenkin kun huomaa, että taikinasta tulee juuri sellaista kuin pitääkin.

Ja sitten laskiaispulliini. Ne ovat mielestäni yksinkertaisesti ihania. Ne maistuvat ilman kermavaahtoakin, ja käyvät ihan peruspullinakin, eli sopivat tarjottavaksi silloinkin, jos joku vieraista ei jostain syystä tykkää laskiaispullista. Lisäksi itse tehty, pullaan sisälle leivottu mantelimassa on vähän eri juttu kun kaupan massa pullan sisään lusikoituna, joten mantelimassan vihaajatkin voinevat syödä näitä, luulisin. Ja voihan pullaa sitä hilloakin laittaa, niille joiden mielestä hillo nyt vain kuuluu laskiaispullaan. Minä en tähän taistoon ota kantaa, sillä kermavaahtohan siinä pullassa olennaisin on.

Marsipaanisarvet
(resepti Pirkalta)
 
11 g kuivahiivaa
7-7 ½ dl vehnäjauhoja
2 ½ dl maitoa
1 keltuainen
1 dl sokeria
2 tl kaardemummaa
1 tl suolaa
1 dl sulatettua voita/juoksevaa margariinia
(kananmuna voiteluun)

täyte
100 g mantelijauhetta
3 dl tomusokeria
1 valkuainen

lisäksi: kermavaahtoa, hilloa

Lämmitä maito noin 40-asteiseksi. Lisää maitoon sokeri, kaardemumma ja suola, noin desilitra jauhoja ja kuivahiiva. Sekoita ainekset ja lisää noin puolet lopuista jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Lisää keltuainen ja voi, sekoita ne taikinaan. Ala vaivata taikinaa ja lisää vähitellen loput jauhot. Vaivaa, kunnes taikina on pehmeää, mutta irtoaa kulhosta ja käsistä helposti. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Valmista täyte sekoittamalla kaikki ainekset tasaiseksi.

Kauli taikinasta ympyrä ja leikkaa siitä 12 kolmiota. Muotoile täytteestä lyhyitä tankoja. Aseta tanko jokaisen kolmion leveään päähän ja kieritä kolmiot sarviksi. Anna sarvien kohota pellillä hetki ja voitele halutessasi kananmunalla. Paista 225-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.

Leikkaa jäähtyneiden sarvien päälle viilto ja pursota siihen kermavaahtoa (ja halutessasi lusikoi viiltoon myös hilloa). Parhaimmillaan kahvin tai kaakaon kanssa nautittuna.


Ei kommentteja: