lauantai 10. maaliskuuta 2012

Punajuurisacher, omituista vai erinomaista?


Punajuurisacher. Sitä mainostettiin lehdessä (Glorian ruoka & viini –lehdessä, tietenkin…) erinomaiseksi, vie kielen mennessään, paras kakkupohja ikinä. Kun olin jo aiemminkin lukenut punajuuren ihanuudesta suklaakakussa, oli pakko kokeilla. Jos se nyt kerran on niiiiin hyvää.
Punajuurimehu, tärkeä ainesosa.

Ja sitten toimeen. Eikä kun ei, koska punajuurimehua löytyy vain Stockan Herkusta. Plääh. Noh, vähän reippailua ja sitten toimeen. Punajuuret raasteeksi, apelsiinin kuoret raasteeksi, mehun puristaminen, kiehautus, marmeladin keittäminen ja jäähtymään. Huh. Suklaan sulatus, mehun keitto, voin vaahdotus, kananmunat (oho, nyt sitä on jo pöydälläkin), lisää sekoittamista, aineksia, taikinan levitystä pellille, uuniin, huokaus. Ja kinuskin kimppuun... Niin, tämä leivonnainen ei todellakaan ole yleensä suosimaani helppoa ja nopeaa -sarjaa. Eikä ihan halpaakaan, pelkkä punajuurimehu maksoi lähemmäs viisi euroa. Lisäksi kinuski jäi liian veteläksi, ja sen takia kakkuni ulkoasu jätti toivomisen varaa. Suklaakuorrutteen jätin suosiolla tekemättä, sillä ajattelin että 450 g lisää suklaata olisi jo todellakin ollut liikaa. Makeutta ja täyteläisyyttä oli muutenkin riittämiin.

Vein kakun työpaikkaraadin arvioitavaksi. Se sai uteliaan vastaanoton ja aika yksimielisen hyväksynnän. Useimmat tosin kommentoivat, että erittäin pieni pala riitti, kakku kun oli tosiaan aika överisuklaista.

Tekisinkö tätä kakkua uudestaan? En ehkä ainakaan ihan samalla tavoin. Pohjan voisin hyvinkin tehdä, se oli todella hyvänmakuista. Saattaisin kuitenkin tehdä esimerkiksi vain puolikkaan annoksen, siitäkin riittäisi jo ihan kunnon kakkuun. Marmeladi oli kyllä hyvää, mutta luulenpa että sen voisi hyvinkin korvata valmiilla appelsiinimarmeladilla, se helpottaisi kakun tekemistä aika paljon. Kinuskista en tiedä, ehkäpä täytyy vielä kerran kokeilla, jos sen saisi onnistumaan.

Kaunista siitä ei tullut.
Tässä resepti niin kuin sen tein – alkuperäisessä oli muutamia pieniä eroja ja tietenkin vielä se kuorrutus.
Punajuurisacher
 
Pohja
350 g voita
300 dl sokeria
6 kananmunaa
375 g tummaa suklaata
1 dl punajuurimehua
1 ½ dl vehnäjauhoja

Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Kiehauta punajuurimehu ja lisää vähän kerrallaan varovasti sekoittaen sulkaan joukkoon. Vatkaa huoneenlämpöinen voi pehmeäksi sähkövatkaimella, lisää sokeri ja vatkaa vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. Jatka sekoittamista ja kaada sulkaamehuseos ohuena nauhana taikinaan. Lisää vielä jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi.
Levitä taikina kahdelle leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 180 asteessa noin 10 minuuttia (itse paistoin noin 13 minuuttia, koska jostain syystä pohjat tuntuivat kovin raaoilta - riippunee uunista).

Marmeladi
4 ½ dl raastettua punajuurta
1 ½ appelsiin raastettu kuori ja mehu
3 dl hillosokeria
1 ½ dl punajuurimehua

Kiehauta punajuuri- ja appelsiiniraasteet ja valuta niistä vesi. Laita kaikki aineet kattilaan ja keitä hillosokeripakkauksen ohjeen mukainen aika. Anna jäähtyä.

Kinuski
3 dl sokeria
3 dl punajuurimehua
1 ½ dl kuohukermaa
30 g tummaa suklaata
75 g voita

Sulata sokeri kattilassa kovalla lämmöllä ja anna sen paahtua. Lisää punajuurimehu varovasti. Seos kiehahtaa tässä vaiheessa (aika pelottavalla tavalla). Lisää kerma ja kiehauta. Keitä kovalla lämmöllä noin 5 minuuttia. Rouhi suklaa ja kuutioi voi. Lisää ne kinuskiin ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä.

Ei kommentteja: