keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Baijerin iloja




Kävin tyttökavereiden kanssa pikaisella Baijerin reissulla. Tutustuimme Neuschwansteinin hulppeaan linnaan, patikoimme sateisessa Garmisch-Partenkirchenissä ja vietimme pari vieläkin sateisempaa päivää Münchenissä. Sade hiukan rajoitti matkailun iloja, ja lisäksi kamerani katosi tai varastettiin, joten kuvatkin jäivät vähäisiksi. 

Mutta ei se mitään, parit matkavinkit voin silti kertoa, vaikkakin tosiaan tällä kertaa aika vähäisellä kuvituksella.


Garmisch-Partenkirchen


Syö: Mukkefuck
Osuimme ensimmäisenä iltanamme sattumalta aivan mahtavaan ravintolaan. Meillä oli taas se tyypillinen reissuporukan ongelma: yhdellä ei ole ollenkaan nälkä, toisella on aivan kamala nälkä, kolmas tahtoo oluen ja neljäs ”voisi syödä jotain pientä”. No, Mukkefuck ei nyt varsinaisesti ole mikään olutjuottola, eikä myöskään mikään pikkusyötävien paikka. Kaikki olivat kuitenkin tyytyväisiä.
Itse söin aivan tajuttoman hyvän peruna-kanttarellistruudelin, joka tarjoiltiin haudutetun purjosipulin ja valkosipulisen kastikkeen kanssa. Kasvissyöjäkin oli siis onnellinen. Niille, joilla ei ollut niin iso nälkä, löytyi esimerkiksi keittoja. Mukkefuckin kuuluisuuksia taitavat olla sen salaatit, joita tarjoiltiin valtavissa kulhoissa. Niissäkin siis riittäisi syötävää.

Paikkakunnan ykkösnähtävyys on tietenkin Zugspitze. Meidän vierailumme aikaan oli kuitenkin aivan liian sateinen ja sumuinen sää sen valloitukseen, joten tyydyimme Partnachklammiin. Se todella kannatti, vuoristojoen viertä kulkeva luola oli todella upea. 

Neuschwanstein
Neuschwansteinin linna on juurikin se kuuluisa Prinsessa Ruususen linna. On tornia ja uloketta ja koko linna aivan mahtavalla paikalla vuoren rinteessä. Lisäksi linna on aika lähellä Müncheniä ja Garmisch-Partenkircheniä, joten jos vuokraa auton, siellä on helppo pistäytyä. Naapurissa olisi toinenkin linna, Hohenschwangau, johon olisi helppo pistäytyä samalla. Me jätimme Hohenschwangaun kuitenkin väliin.

Neuschwanstein on tosiaan aika upea näky ja oli siellä ihan kiva pistäytyä. Kannattaa kuitenkin huomata, että tavallinen turistikierros linnassa kestää noin puoli tuntia, ja kun mukana on samalla kertaa muutama kymmen muukin vierailija, ei kokemus ole ihan äärimmäisen ihmeellinen. Linnasta saa kierroksella nähdä vain hyvin pienen osan – varmaankin osittain siksi, että suuri osa linnasta ei ole koskaan valmistunut. Ulkoa linna on kyllä tosiaan hieno, ja niin ovat myös näkymät näköalapaikoilta. Niiden takia linnalla pistäytymistä voi hyvin suositella, jos sattuu liikkumaan lähiympäristössä. Ja jos tykkää vaeltaa, linnan ympäristössä voisi tehdä kätevästi parin tunnin vaelluksen.

München
Minulla on tapana käydä jokaisella matkallani jossain modernin taiteen museossa. Münchenissä kohteeksi valikoitui Museum Brandhorst, jossa katselin muun muassa Andy Warholin ja Cy Twomblyn töitä. Tykkäsin museosta kovasti, jo rakennus oli mukavan ilmava ja rauhoittava. Lisäksi museo oli minulle sopivan kokoinen, eli ei mitenkään valtava.

Münchenin taatusti kuuluisin museo, valtava Deutsches Museum on sellainen, jota sanotaan tiedemuseoksi, vaikka nimitys ei sille oikeastaan oikein sovikaan. No, on siellä toki tiedettäkin, mutta varmaankin kiinnostavimpia useimmille ovat erilaiset kulkuvälineet ja koneet, joita museossa on valtava kokoelma. On sukellusvenettä, lentokonetta, painokonetta, vanhoja soittimia, minirautatie, avaruusosasto, laivojen pienoismalleja, lasinpuhallusta ja ties mitä. Niin paljon kaikkea, että varmaan jokainen kiinnostuu jostain ja aikaa saa helposti kulumaan. Näytteillä olevien esineiden monipuolisuus heijastuu myös kävijäkuntaan: sateisena sunnuntaina me, neljä parikymppistä naista, emme erottuneet erityisesti joukossa, mutta paikalla oli kyllä paljon myös lapsiperheitä.



Ei kommentteja: