torstai 22. toukokuuta 2014

Yksinkertaisesti hyvää: kalaa sitruunaisella voikastikkeella


Ranskalaiset ne osaa. Näin olemme miehen kanssa hokenee ensimmäisen yhteisen ranskanmatkamme jälkeen, sillä mies ihastui ranskalaiseen ruokaan kerralla, ja nykyään aika moni hänen suosikkisyötävänsä on ranskalaista alkuperää. Croissantit (erityisesti mantelicroissantit), tuulihatut, patonki, crepet, sipulikeitto, bouillabaisse, creme brulee, croque monsieur –leivät… Meitä molempia miellyttää erityisesti se, kuinka yksinkertaisesta ruoasta voi saada käsittämättömän hyvää, kun huolella tekee.

Olikin aika selvää, että kun Hulluilla päivillä oli tarjouksessa kirja nimeltä The Little Paris Kitchen, mies kannatti sen hankkimista lämpimästi. Ja oli se kyllä hyvä ostos, sillä Rachel Khoon kirja sisältää valtavasti hyviä reseptejä.

Pääsiäsenä tuli kokeiltua muun muassa kalaa sitruunavoikastikkeella. Meidän kalaksemme valikoitui kuha, joka on ehkä turhan helposti hajoavaa tällaiseen tarkoitukseen – mutta se on toisaalta vain muotoseikka, makuhan se tärkein on.

Kalaa sitruunavoikastikkeella
(kahdelle)


Vaaleaa kalaa fileinä (noin 150g/syöjä)
vehnäjauhoja (n. 3 rkl)
suolaa, pippuria
rypsi-/auringonkukkaöljyä
45g voita, kuutioiksi pilkottuna
puolikkaan sitruunan mehu
1 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl kapriksia

Sekoita jauhojen joukkoon suola ja pippuri ja levitä jauhot lautaselle. Pyörittele kalafileet jauhoissa ja ravistele niistä turhat jauhot pois. Kuumenna öljy pannussa savuavan kuumaksi ja laita kalat pannuun lihapuoli alaspäin. Paista 1-2 minuuttia (kunnes kala ruskistuu), käännä ja paista toista puolta suunnilleen yhtä pitkään. Nosta kalat pannulta lautaselle ja peitä foliolla tai kannella, jotta kalat pysyvät lämpiminä.
Pyyhi pannusta öljy ja laita se takaisin liedelle, keskilämmölle. Lisää pannuun voi ja lämmitä kunnes se alkaa hiukan ruskistua. Käännä virta pois ja kaada pannulle sitruunamehu. Lisää persilja ja kaprikset. Nosta kala takaisin pannulle, lusikoi kastiketta kalojen päälle ja tarjoile kalat välittömästi.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Barcelonan kaipuu ja ihana Poblenou






Niinhän se taas tuli, kevät ja kaipuu Barcelonaan. Maailmassa on aika monta kaupunkia, joihin haluaisin matkustaa, mutta silti, joka vuosi, tulee halu lähteä taas kerran kuljeskelemaan pitkin Barcelonan katuja.
 

Onko mitään järkeä käyttää joka vuosi rahaa samaan kaupunkiin matkustamiseen, kun haluaisi kuitenkin nähdä nekin, joihin ei ole vielä ehtinyt? Eikö olisi kiinnostavampaa mennä katsomaan jotain uutta? Joo ja ei. Kun mies tekee töitä tämänkin kesän, taidan taas ottaa halvan lennon ja vuokrata kämpän Barcasta.
 

Ja te kaikki jotka mietitte Barcelonan matkaa, harkitkaapa ottavanne majoitus Poblenoun kaupunginosasta. Ainakin, jos goottikorttelin kujat ovat jo tuttuja.

Poblenou on vanha työläis- ja tehdasalue, joka pikkuhiljaa kehittyy enemmän turistialueeksi. Nyt kehitys on vielä siinä vaiheessa, että kaduilla tallaa enemmän paikallisia kuin turisteja – eli oikein mukavassa vaiheessa. 


Mutta mikä siinä Poblenoussa on niin ihmeellistä?


Rambla
Rambla del Poblenou on kaupunginosan sydän,
esplanadi, joka kulkee Diagonal-kadulta rantaan saakka. Sillä kävelevät eläkeläiset ja sillä lapset leikkivät. Katu on eläväisin suunnilleen puolivälin kieppeillä, jossa se täyttyy ravintoloiden pöydistä. Ravintoloiden väleissä kadun varrella on pieniä vaatekauppoja, muutama muu kauppa ja kampaamoita. Ramblan ja Carrer de Pallarsin kulmassa on myös hyvä ruokakauppa.
Mielestäni paras tapa nauttia Ramblasta on syödä tapaksia jossain ravintoloista illalla. Ravintoloista löytyy fiinimpää ja arkisempaa, mutta hinnat ovat pääsääntöisesti varsin kohtuullisia. Paikalliseen tapaan illallakin kadulla hengailevat kaikki lapsista vanhuksiin.


Meri
Jos haluaa yhdistää kaupunkiloman ja rantaloman, Poblenoussa se onnistuu. Täällä rannalla on vähemmän turisteja, mutta palveluita kyllä riittää. On suihkut ja muut, mutta myös rantaravintoloita. Rannan ja talot erottaa puistokaistale, jolta löytyy leikki- ja pelipaikkoja. Rannalla on myös nettitolppia, joiden läheisyydessä langaton verkko toimii ihan kohtalaisesti.
Rannan läheisyyden huomaa koko Poblenoussa, joten tunnelma on vähän kuin isommassakin rantalomakohteessa. Ramblaa pitkin kävelee kesäisin ihmisiä rantalaukkuineen ja vähän puolipukeissa ja kaupoista löytyy vesileluja.


Pikkuputiikit
Poblenou on nykyään käsityöläisten alue. Monessa pienessä putiikissa myyjällä on käsityö kädessään ja tavaroissa lukee ”Made in Poblenou”. Toisaalta alueella on myös esimerkiksi pienten espanjalaisten merkkien vaatteita myyviä kauppoja. Ramblalla on useita kauppoja, ja toinen hyvä ostoskatu on samansuuntainen Carrer de Marià Aguiló.
Jos kaipaa ketjuliikkeitä, lähin kauppakeskus löytyy Glories Catalanes –liikenneympyrän luota, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päästä. Jos tykkää kauppahalleista, löytyy Poblenousta toki sellainenkin.


Rauha ja roso

Barcelonan keskusta on ihana, mutta rentoutumiseen Poblenou on parempi. Kun kääntyy Ramblalta pikkukujille, hälinä loppuu.  Rannallakin on sentään hieman enemmän tilaa kuin keskustassa.
Poblenoussa on vielä jäljellä pientä rosoa. Aluetta rakennetaan kovasti, mutta myös merkkejä vanhoista tehtaista on jäljellä, eikä alue ole vielä liian sliipattu. Sellainen ei toki ole kaikkien mieleen, mutta minä pidän siitä.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Keväinen salaatti lohesta ja parsasta



 
Verenpaineeni on ollut koholla, joten lääkäri komensi minut vähentämään suolaa ruokavaliostani ja syömään muutenkin terveellisesti – esimerkiksi kalan ja kasvisten määrää pitäisi lisätä.

Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, minun ei-punaista-lihaa-ruokavalionikin voi sisältää liian vähän kasviksia. Pahin ongelma on tietenkin lounaat, sillä Helsingin keskustan lounaspaikoista useimmat tarjoavat lounaiksi ruokaa, jota ei kyllä hyvällä tahdollakaan voi kutsua terveelliseksi. On pitsaa, pastaa, hampurilaisia – ja salaatteja valtavilla juustoannoksilla tai pekonilla.

No, ainakin kotona voi tehdä terveellistä ruokaa. Siispä päätin tehdä lounaaksi salaatin lohesta. Kun silmäni osuivat kaupassa parsaan, oli salaatin sisältö sitä myöten selvä. Ja hyväähän se oli.

Jos haluaa vältellä suolaa, kannattaa muistaa muut mausteet. Lohisalaatissa makua toivat sitruunamehu, mustapippuri ja hunaja. Ja toki kala vaatii vähän suolaakin, mutta aika vähällä pärjää. Fiksu olisi laittanut vähän tilliäkin.

Lohisalaatti (kahdelle)

300-400g lohta
nippu vihreää parsaa
3 kananmunaa
1 avokado
4 keväsipulia
rucolaa
10 cm pätkä kurkkua

2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa
3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria

Leikkaa lohi paloiksi ja paista sen pinnat kuumalla pannulla nopeasti. Jätä kala keskeltä raa’aksi – minun kalani oli hyvinkin raakaa, mutta jos raaka kala ei miellytä, paista vähän pidempään. Ripottele kalan pintaan suolaa, kääri kalapalat tiiviisti kelmuun ja laita jääkaappiin odottamaan.
Katko varsien kovat alaosat ja kuori parsat. Keitä parsat ja kananmunat – myös uppomunat sopisivat hyvin tähän salaattiin. Leikkaa kypsät parsat paloiksi ja munat puolikkaiksi.
Pilko avokado, silppua sipulit varsineen, revi rucola ja siivuta kurkku. Sekoita kasvikset.
Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää ne salaattiin. Asettele munat ja lohipalat salaatin päälle.