maanantai 8. kesäkuuta 2015

Superhelppo raparperipiiras



Vietin viikonlopun kavereiden luona niin sanotusti keskellä ei mitään. Leppoisaan viikonloppuun kuului herkuttelua, mutta laiskuuttamme emme jaksaneet nähdä ruokien eteen kovin suurta vaivaa. Pihalta napattujen raparperien kohtaloksi koitui piiras helpoimmalla reseptillä jonka keksin. Mitat menivät vähän summittaisesti ja paistoaikakin määräytyi sen perusteella, että piirakka alkoi ruskistua reunoista. Mutta hyvää tuli.

Helppo raparperipiiras

1 dl sulatettua voita/margariinia
1 ½ dl vaniljajogurttia (tai maustamatonta + 1 tl vaniljasokeria)
3 dl jauhoja
 1 tl leivinjauhetta
6 rkl sokeria
½ tl ruokasoodaa

pari raparperinvartta – suunnilleen 4 dl paloiteltuna
2-5 rkl sokeria, maun mukaan
1-2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki pohjan aineet. Voitele piirasvuoka, tai mikä tahansa uuninkestävä astia ja levitä taikina sille noin sentin paksuiseksi kerrokseksi. Laita raparperit suurin piirtein tasaisesti taikinalle ja ripottele päälle sokeria ja vaniljasokeria. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoa jäätelön kanssa.